Sukupolvenvaihdos ja yrityskauppa
Sukupolvenvaihdos ja yrityskauppa
Toni on työskennellyt kymmenisen vuotta isänsä perustamassa yrityksessä. Yrityksellä on ikää kolmenkymmentä vuotta mutta isällä sitä onkin jo 65 vuotta. Tonin on tarkoitus siirtyä yrityksen johtajaksi isänsä paikalle, mikä varmaan onnistuukin suhteellisen kivuttomasti. On kuitenkin asioita joita Toni haluaisi yrityksessä tehdä toisin ja uudistaa.
Uudistukset on tehtävä harkiten ja Toni haluaisi keskustella yritystoimintaa
monipuolisesti tuntevan asiantuntijan kanssa. Lakiasiaintoimistoa ja
verokonsulttia tarvitaan muutamissa erityisissä kysymyksissä, mutta
tavanomaisemmissa asioissa pitäisi löytää tarkoituksenmukaisempi taho. Useat henkilöt vuodessa aloittavat yrittäjyyden sukupolvenvaihdoksen tai yrityskaupan seurauksena. Tarvittavaa osaamista on vaihtelevasti mutta ei kattavasti.
Tampereen Yritysneuvonnan kanssa voi tulevaisuuden suuntaviivoja linjata koska talossa on taloudellista, juridista, hallinnollista sekä liiketoimintaosaamista sen lisäksi että on myös kokemusta yritystoiminnasta kokonaisuudessaan.