Yrityksen perustaminen
Yrityksen perustaminen
Miikan työt ovat loppuneet yt -neuvottelujen seurauksena.
Mielessä on jo pitkään ollut hyvä yritysidea. Nyt voisi olla oikea aika
toteuttaa se koska irtisanomisen yhteydessä tuli rahallinen korvaus, jonka
turvin ansiot on turvattu vuodeksi eteenpäin. Liikeidea on lupaava ja se
liittyy Miikan ammatilliseen osaamiseen. Mutta Miikalla ei ole kokemusta
yrittäjyydestä. Sopiva liiketilakin on jo löytynyt. Onko yrityksen perustaminen järkevää jos osaa
ammattinsa, mutta ei yrittäjän ammattia?
Miika ottaa yhteyttä Tampereen Yritysneuvonta Oy:n. Selviää että siellä neuvotaan ja
otetaan selville Miikan tarvitsemat tiedot. Miikan ei tarvitse tietää kaikkea
liikehuoneiston vuokraamiseen liittyvistä asioista vaan hän voi käyttää
luotettavaa asiantuntijaa.
Ensimmäisen puolen vuoden kuluttua Miika toteaa myös että alkuajan kiireessä
hänen olisi usein pitänyt olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Sellaista
vaaditaan usein, mutta nykyisin se on mahdollista kuin toiseen paikkaan
meneekin hänen valtuuttamansa edustaja.